Suomalaisia

Päivää lajitoverit,

Joko liikun omituisissa piireissä tai sitten totuus on että tämän vermeen harrastajia on maassamme melkoinen määrä. Kun tulee juttua A:sta niin eikös vaan juttukaveri tunnusta jotain sillä näpränneensä. Suomalaisten sovellukset näyttävät olevan tosin kertaluokkaa vakavamielisempiä kuin eteläeurooppalaisten...

Itse olen vanhemman polven harrastaja - aloittanut Telmacilla joskus 70-luvulla - ja välttynyt tähän saakka C/C++ -altistukselta, nyt ei voi välttyä vaikka taitaakin olla jo menneen kauden juttuja kun nuorempia kuuntelee, vähintäänkin Pythonia sen pitäisi olla.

Kysymys kollegiolle: onko joku korjannut Serial.write -funktiota sisältämään kirjoituspuskurin? Siihen on olemassa patchi siltä ajalta kun kirjastot olivat C-muotoisia (wiring_serial.c) mutta en ainakaan vielä ole löytänyt paikattua HardwareSerial.cpp:tä. Vakionahan sarjakirjoitus odottaa uartin puskurin tyhjenemistä loopissa joka haittaa tarkkaa ajoitusta vaativia asioita, 9600 baudilla voi viive olla 1 ms - ajatelkaapa vaikka servo-ohjauksia. Juttua asiasta on tämän forumin aiheessa 1235799875, noin puolessa välissä.

Jatkan etsimistä - tai opettelen kirjastojen periaatteelliset erot.